sunnuntai, 8. huhtikuu 2007

Kirkas aamu

Uusi kirkas aamu tuo mukanaan sanoman, jonka rinnalla aurinkokin himmenee - Kristus on noussut ylös ja voittanut kuoleman ja synnin vallan, olemme vapaat.

Herra,

kiitos että Sinä olet kaikkia valtoja ja suuruuksia mahtavampi. Kiitos että kukistit vihollisista viimeisen.

Sinun ansioistasi kuolemamme hetki on vain lähtölaukaus uuteen elämään, jossa saamme katsella kasvojasi iankaikkisesti.

torstai, 5. huhtikuu 2007

Ehtoollisella

Sain käydä äsken polvistumassa ehtoollispöytään. Kuinka ihmeellinen asia ehtoollinen onkaan! Minua siinä puhuttelee erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin, ehtoollispöytään saan tulla syntieni kanssa ja jättää ne sinne. Kun nousen lähteäkseni takaisin penkkiini, ei minulla enää ole sitä syntikuormaa taakkanani, jonka kanssa alttarille menin. Toiseksi, kohtaan ehtoollispöydässä Vapahtajan konkreettisesti ja todellisesti. Hän todella tulee ja pysähtyy kohdalleni ja koskettaa minua.  Pääsen osalliseksi todellisesti siitä verestä, joka Golgatalla valui ristin juurelle. Se ei ole vertauskuvallista eikä toiveajattelua, vaan todellisempaa todellisuutta kuin näppäimistö jolla tätä tekstiä näpytän. Täysin käsittämätöntä! Ja niin suurenmoisen ihanaa! Voiko tässä maailmassa olla mitään siunatumpaa kuin olla ehtoollispöydässä.

Jeesus, kiitos siitä että saan kohdata Sinut ehtoollispöydässä erityisellä tavalla. Kätke minut ja jokainen ehtoolliselle osallistunut Sinun pyhän veresi suojaan ja siihen syntien anteeksiantamukseen jonka veresi tuo. Herra kiitos siitä että tulit tähän maailmaan pelastamaan meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Siunaa pääsiäisemme. Nimessäsi, aamen.

keskiviikko, 4. huhtikuu 2007

Oi Herra

Oi Herra

jospa vain tietäisit ne yöt,
jotka saartavat minut niin
pieneksi.

Ja Herra, niin Sinä tiedät.

Kuinka minä itkisinkään.
Etsin kyyneliä,
niitä löytämättä.

Oi Herra,

kuinka pyhää itkeä,
rintaasi vasten.

Ja kuulla kuinka sydämesi lyö.

maanantai, 2. huhtikuu 2007

Uusi viikko, uusi armo

Uusi viikko on alkanut vaihtelevissa tunnelmissa. Aamupäivä meni tyypilliseksi muodostuneessa maanantaimasennuksessa. Laitoin viestin eräälle, minulle hyvin tärkeälle, ihmiselle ja kerroin, kuinka rikki ja stressaantunut olen ollut jo jonkin aikaa. En ole vielä saanut viestiini vastausta, mutta luulen että hän rukoili puolestani, sillä jossain vaiheessa mieleni rauhoittui ja selkiytyi huomattavasti. Nyt olen lähdössä ystävättäreni luo. Kokoonnumme hänen luokseen pienellä joukolla yhdessä rukoilemaan, sillä olemme toistuvasti lähiaikoina puhelleet siitä, kuinka olisimme rukouksen tarpeessa jokainen. Ihanaa päästä viettämään iltaa yhdessä ystävien kanssa Herran kasvojen eteen.

sunnuntai, 1. huhtikuu 2007

Palmusunnuntai

Olipa ihanaa olla messussa ja käydä ehtoollisella! Sinne sain jättää syntini ja lähteä vapaana, vaikka tunnetasolla ei siltä niin vahvasti tunnukaan. Tunteet ja tämänhetkinen tunnetilani ei muuta sitä tosiasiaa, että kun olen tunnustanut syntini ja pyytänyt niitä anteeksi niin olen myös saanut anteeksi ja minulla on rauha Jumalan kanssa. Tuntuvan/tunnetasolla olevan rauhan Herra antaa, mikäli sen hyväksi näkee.